Pohjapiirros

Pohjapiirros

maanantai 11. toukokuuta 2015

Mitä ikkunaan näkyvyyttä peittämään?

Meidän kodinhoitotila (jossa on myös suihku ja vessa) on remontoitu kolmen pikkukomeron tilalle ja on edelleenkin kolmiosainen. Siinä on myös kolme erikokoista ikkunaa, joista kaikista näkyy viereiseen pullakauppaan. Olet kuin näyteikkunassa ilman jotain estettä.

Ensin ajattelin vain erilaisia verhoja, mutta tänään tuli mieleen,että ehkä olisi muitakin vaihtoehtoja. Ajelin kaupungin vanhassa osassa ja katselin naapuritalojen ikkunoita. Oli tavallista verhoa, pitsiverhoa ja salusiinia, mutta sitten myös lasimaalauksia.

Siitä paikasta menin paikalliseen "romuliikkeeseen", jossa toimii myös kehystämö. Sieltä yleensä löytyy vaikka mitä. Tässä blogissa on paikkaa ansiokkaasti esitelty.

Tottakai sieltä löytyi myös tähän pulmaan ratkaisu. Koristelasi. Nyt olisi kyseessä käytetty tavara, joten hinta aivan toista luokkaa kuin uutena. Poikkesin myös lasiliikkeessä ja siellä hinta on n. 70-80 euroa neliöltä.




Virkattu verho sattui olemaan vääränkokoinen eikä ole mitenkään kunnolla kiinnitetty. Ulospäin verho näkyy juurikin sellaisena kuin sisällepäinkin. Kuviot erottuu selkeästi. Toki kuvioksi voisi valita jotain ihan muutakin: ruusua, ornamenttia, purjevenettä...

Minkä näistä kolmesta tavasta sinä valitsisit? Vai olisiko muita ehdotuksia?

Remppa-Mervi

4 kommenttia:

  1. Mä en lähtis ollenkaan tuohon koristelasilinjalle, siitä tulee mieleen julkinen tila ja 80-luku :/ Noista vaihtoehdoista molemmat verhovaihtoehdot on kyllä hyviä. Voihan sinne verhon ja ikkunan väliinkin laittaa jotain koristetta roikkumaan, niin ei ole niin tylsä ainakaan ulospäin.

    Tässä linkki ikkunakalvoihin: http://www.helsinkiliving.fi/epages/Kaupat.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/Living/Categories/Ikkunakalvot

    Miltäs nuo vaikuttaisivat? Katselin noita silloin kun itse asuin kaupungissa, mutta tarve meni ohi maalle muuttamisen takia :) Noi vois asetella silleen, että näkee vielä itse ulos, mutta ulkoa ei näe mitä teet tai mimmoisissa rytkyissä liipostaa :D

    VastaaPoista
  2. Edellinen kommentoija jo ehtikin tuoda esiin sen vaihtoehdon, joka mulle tuli mieleeni.
    Tietty se kaikkein helpoin ja nopein konsti saada intimiteettisuoja noihin ikkunoihin on piimällä maalaaminen. Todellakin tarkoitan sitä litran purkeissa myytävää hapanmaitotuotetta. Sen kanssa voit kokeilla kuviointia tai mahdollisimman yhtenäistä pintaa. Ohuehkoa kerrosta suositellaan, jottei rapise. Voithan kokeilla millaisen vaikutelman tois. Jollei hyvä, niin pese pois ja kokeile jotain muuta.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. http://osasisustusta.blogspot.fi/2015/03/yksityisyytta-ikkunakalvoilla.html

    Käyppäs tuolla logissani vilkaisemassa :).

    VastaaPoista