Yhden naisen eteinen

Tämän kirjoituksen aloittamista ajatellessani ajattelin....
Tai siis: Meilläpä näyttää olevan erilliset elämät mieheni kanssa. Näin ainakin asumisen kannalta.
Hänellä on oma kerroksensa, johon minä en vaivaisilla jaloillani pääse. Kummallakin on oma sisäänkäyntinsä, kun minä kuljen/pääsen vain putiikin puolelta. Kummallakin on visusti omat kaapit. Ja omat eteiset.

Minun eteiseni on putiikin puolelta tullessa heti oman työhuoneeni jälkeen. Ensimmäinen ongelma onkin jo siinä. Kuraisilla kengillä kuljen läpi putiikin ja työhuoneeni. Mutta ei silti, samanlaiset kurat ne jättää asiakkaatkin...

Tässä näkymä työhuoneestani kohti kotimme keittiötä. Kuva on ajalta, jolloin lattialistat vielä puuttui.

Tässä siis pelkistetty yhden naisen eteisnaulakkosysteemi muovilaatikoineen

Iän myötä olen muuttanut sisustustyyliä - visuaalisuuden lisäksi -  käytännöllisemmäksi. Enää ei tarvitse etsiä avaimia ympäri huushollin, kun niille on oma, erityinen paikkansa. Tähän naulakkoon kuuluvat vain minun avaimeni ja pitkä kenkälusikka. Sekin on auttanut monesta pahasta paikasta, kun kaikki avaimet ovat samassa nipussa. Jokainen meistä kuitenkin tietää, etteivät tavarat itsellään kulkeudu niille varatuille paikoille, vaan itse pitää muistaa ne palauttaa oikeaan paikkaan. Yritän opettaa itselleni, että heti, ennenkuin riisun takkia, ripustan avaimet tähän naulakkoon. Ne eivät saa jäädä takin taskuun, koska seuraavalla kerralla valitsen toisen takin ja joudun käppäröimään autolta takaisin avaimia etsimään.

Tässäpä yksi oikein ruma nurkkaus eteisestä. Tämä on oven toiselta puolelta. Tuo vaalea laminaattilattia on oikein kaunis ja valaisee ikkunatonta ja pimeähköä eteistä. Hankala se on siinä mielessä, että kura näkyy oikein hyvin. Jaa-ah, mikä lattia se olisi sellainen, ettei ollenkaan näkyisi?

Nyt olen miettimässä käytössä olevien kenkien säilytystä. Olisikohan se ihan typerän näköistä, jos tuohon hommaisi jonkun matalan laatikon? Vai pelkästään kumimaton?

Olen ottanut elämäntehtäväkseni kouluttaa itseni tavarapaljouden rajoittajaksi. En saanut itseäni kiellettyä käymästä yrittäjien yhteismyyjäisissä, mutta visusti kieltäydyin katomasta yhteenkään vaatetankoon. Kenkien kanssa meinasin langeta, kun Outi on niin hyvä myyjä. Kympin tohvelit ostin mukatarpeeseen ja yhdet rokkihenkiset nilkkurit minulla oli jo jalassa, mutta ratkaisevaksi tekijäksi muodostui kenkien materiaali - ne olivat keinoainesta. Miksi ihmeessä ostaisin talvikengät, kun vanhatkin jää käyttämättä? Ja ennen kaikkea: missä niitä säilyttäisin? 

Toinen iän myötä tullut sisustusperiaate on se, että haluaisin kaiken piiloon. Tahtoisin näkymäksi pelkkää minimalistista tyyliä ilman mitään härpäkkeitä. Tämän vaatenurkankin tahtoisin ehkä verhon taakse, mutta se saattaisi olla liian työläs minun käyttööni. Alunperin tässä oli kaappi, mutta se siirrettiin pois. Kaappi on hankala silloin, kun istun pyörätuolissa. Liukuovi vielä menettelee, mutta sellaista en ole tähän edes kuvitellut. Nätti se verho varmaankin olisi, tai siis riippuen siitä verhosta? Kysynpä, miten innokas mies on siihen kiskoa laittamaan.... laittaisitko sinä?

Remppa-Mervi