Pohjapiirros

Pohjapiirros

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Yhden naisen eteinen

Tämän kirjoituksen aloittamista ajatellessani ajattelin....
Tai siis: Meilläpä näyttää olevan erilliset elämät mieheni kanssa. Näin ainakin asumisen kannalta.
Hänellä on oma kerroksensa, johon minä en vaivaisilla jaloillani pääse. Kummallakin on oma sisäänkäyntinsä, kun minä kuljen/pääsen vain putiikin puolelta. Kummallakin on visusti omat kaapit. Ja omat eteiset.

Minun eteiseni on putiikin puolelta tullessa heti oman työhuoneeni jälkeen. Ensimmäinen ongelma onkin jo siinä. Kuraisilla kengillä kuljen läpi putiikin ja työhuoneeni. Mutta ei silti, samanlaiset kurat ne jättää asiakkaatkin...

Tässä näkymä työhuoneestani kohti kotimme keittiötä. Kuva on ajalta, jolloin lattialistat vielä puuttui.

Tässä siis pelkistetty yhden naisen eteisnaulakkosysteemi muovilaatikoineen

Iän myötä olen muuttanut sisustustyyliä - visuaalisuuden lisäksi -  käytännöllisemmäksi. Enää ei tarvitse etsiä avaimia ympäri huushollin, kun niille on oma, erityinen paikkansa. Tähän naulakkoon kuuluvat vain minun avaimeni ja pitkä kenkälusikka. Sekin on auttanut monesta pahasta paikasta, kun kaikki avaimet ovat samassa nipussa. Jokainen meistä kuitenkin tietää, etteivät tavarat itsellään kulkeudu niille varatuille paikoille, vaan itse pitää muistaa ne palauttaa oikeaan paikkaan. Yritän opettaa itselleni, että heti, ennenkuin riisun takkia, ripustan avaimet tähän naulakkoon. Ne eivät saa jäädä takin taskuun, koska seuraavalla kerralla valitsen toisen takin ja joudun käppäröimään autolta takaisin avaimia etsimään.


Tässäpä yksi oikein ruma nurkkaus eteisestä. Tämä on oven toiselta puolelta. Tuo vaalea laminaattilattia on oikein kaunis ja valaisee ikkunatonta ja pimeähköä eteistä. Hankala se on siinä mielessä, että kura näkyy oikein hyvin. Jaa-ah, mikä lattia se olisi sellainen, ettei ollenkaan näkyisi?

Nyt olen miettimässä käytössä olevien kenkien säilytystä. Olisikohan se ihan typerän näköistä, jos tuohon hommaisi jonkun matalan laatikon? Vai pelkästään kumimaton?

Olen ottanut elämäntehtäväkseni kouluttaa itseni tavarapaljouden rajoittajaksi. En saanut itseäni kiellettyä käymästä yrittäjien yhteismyyjäisissä, mutta visusti kieltäydyin katomasta yhteenkään vaatetankoon. Kenkien kanssa meinasin langeta, kun Outi on niin hyvä myyjä. Kympin tohvelit ostin mukatarpeeseen ja yhdet rokkihenkiset nilkkurit minulla oli jo jalassa, mutta ratkaisevaksi tekijäksi muodostui kenkien materiaali - ne olivat keinoainesta. Miksi ihmeessä ostaisin talvikengät, kun vanhatkin jää käyttämättä? Ja ennen kaikkea: missä niitä säilyttäisin? 

Toinen iän myötä tullut sisustusperiaate on se, että haluaisin kaiken piiloon. Tahtoisin näkymäksi pelkkää minimalistista tyyliä ilman mitään härpäkkeitä. Tämän vaatenurkankin tahtoisin ehkä verhon taakse, mutta se saattaisi olla liian työläs minun käyttööni. Alunperin tässä oli kaappi, mutta se siirrettiin pois. Kaappi on hankala silloin, kun istun pyörätuolissa. Liukuovi vielä menettelee, mutta sellaista en ole tähän edes kuvitellut. Nätti se verho varmaankin olisi, tai siis riippuen siitä verhosta? Kysynpä, miten innokas mies on siihen kiskoa laittamaan.... laittaisitko sinä?



Remppa-Mervi

perjantai 22. tammikuuta 2016

Pellavapyyhkeet

 Olen perinyt niin paljon pellavapyyhkeitä, että niillä olisin pärjännyt loppuelämäni. En kuitenkaan voi välttää houkutusta, kun näen kirpparilla käsinkudottuja tai käsin koristeltuja tekstiilejä. En muista, koska ja mistä olen nämä kolme pientä pyyhettä ostanut. Ilmiselvästi ne ovat vanhat ja käsinkudotut. Yksi näistä lienee käyttämätön, toisia on vähän käytetty, sillä ovat pesussa pehmenneet, vaalenneet ja hiukan menneet kokoon.

Käyttämättömässä pyyhkeessä näkyy reilun sentin pituisia tikkuja, aitoa rohdinpellavaa siis. Pellavalla on monia hyviä ominaisuuksia: se kuivuu nopeasti, pehmenee käytössä, on kulutusta kestävä ja vain paranee aikaa myöden, kun pinta saa kauniin kiillon.



Joku varmasti osaisi kertoa, mikä sidos tämä on?

Ompelin pyyhkeisiin ripustuslenkit kanttinauhasta.


Kaikkein parhaiten tällaiset kotikutoiset pyyhkeet sopisivat maalaisromanttiseen sisustukseen. Tällainen naulakko olisi sopiva.



En muista, onko äitini opettanut, vai mistä olen oppinut, miten pyyheliinat ennen vanhaan taiteltiin. Teini-ikäisenä minulla oli tapana lueskella keskikoulun kotitalouden oppikirjaa. 
Sieltä opin mm. kuinka aluslakana taitellaan hyvin sänkyä pedattaessa. 
Ehkä sieltä on tarttunut myös tämä tapa ripustaa pyyhkeet?

Onko kellään muulla tapana laittaa pyyhkeet näin?

Uskon, että näihin pikkupyyhkeisiin on oikein mukava kasvot ja kädet kuivata. Ainoa huono puoli on se, että vaativat silityksen pesun jälkeen. Tai mieluiten mankeloinnin, mutta mankelia minulla ei ole.
 

Mervi


keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Korukaappi

Taidan olla harakoiden sukua. Niin paljon kun tykkään koruista. Toisaalta; mistään muusta blingblingistä en pidäkään. Minun korujeni ei tarvitse olla kultaa, mieluummin hopeaa, mutta myös rihkama käy. Mitä näyttävämmät, sen parempi! Aina, jos olen "ihmisten ilmoilla" puen koruja päälleni: korvikset on ihan välttämättömät, samoin kaulariipus. Ranneketjuja en ota ollenkaan pois. Sormuksia saisi olla vaikka joka sormessa. Sen verran yritän hillitä itseäni, etten aivan joulukuuselta näyttäisi.

Ostan koruja kirpparilta ja vain harva niistä on arvokkaita. Isoäidiltä peritty paksu rannerengas kylläkin. Hermostuin korujen säilytysongelmiin ja päätin hankkia kunnon kaapin niitä varten.
Tuntuuhan se vähän suureelliselta ostaa korukaappi ja varsinkin, kun ei siihen edes kaikki korut mahdu. Nyt ne on kuitenkin pääsääntöisesti näkösällä ja joka-aamuinen valitseminen on helpompaa.

Ostin tämän korukaapin sittemmin lopettaneesta firmasta nimeltään Groupon. Maksoin muistaakseni 79 euroa. Kuvat ovat huonot, kun en ehtinytkään kaikkia ottaa auringon paistaessa. Mutta ehkä kuvien epämääräisyys kuvastaakin hyvin tilan epämääräisyyttä?








Pääosa koruistani on vasemmalla puolella, ovessa kiinni. Tästä seuraa epätasapaino, kaappi keikahtaa helposti. Usein kaappini onkin apposenauki ja ovi tuettuna seinää vasten.

Tässä uudessa kodissa vessa-kodinhoitohuone-kompleksi muodostettiin kolmesta pienestä varastokopperosta. Tässä yksi niistä - tuosta oikealta on käynti suihkutilaan. Tavallaan tämä tila on jäänyt vähäiselle käytölle ja on vielä sisustamatta. Olisin tahtonut tähän enemmän kaappeja, mutta mieheni ei halunnut. Tuo yksi kulmakaappi siinä sitten nököttää yksinään. Siellä on loput koruni ja pyyheliinoja.

Nämä kuvat ovat tämän pohjapiirroksen vihreällä merkitystä huoneenosasta. Kaikki nuo väritetyt alueet ovat tavallaan yhtenäistä aluetta; ilman väliovia, mutta osa kantavista seinistä on pitänyt jättää.

Kuvausta varten siirsin pois tieltä yhden irrallisen hyllykön. Nyt kun asiaa mietin, niin voisi olla viisasta siirtää se kokonaan muualle. Tosiasia on, että mitä enemmän tilaa on, sitä enemmän tavaraa tulee kahmittua. Meillä on kyllä tarpeeksi tilaa tarvittaville pyyhkeille, joten taidan laittaa stopin lisätilan hankkimiselle. Sitäpaitsi kaksi ihmistä ei kovin montaa pyyhettä tarvitse!

Oikeastaan aika kiva, ettei koti ole heti valmis. Riittää suunniteltavaa pidemmäksi aikaa. Tämän nurkkauksen voisin ottaa seuraavaksi projektiksi. Verho pitäisi suunnitella uudelleen ja kaikki se, mitä tämän kuvan vasemmalle puolelle jää....



 Remppa-Mervi


maanantai 11. tammikuuta 2016

Lukulamppu tai ei...

Aloin tänään raivata makuuhuonetta. Kummasti oli yhteen nurkaan ajautunut pahvilaatikkoa, pussukkaa ja nyssykkää. Itse en niitä katsele, kun jäävät oven taakse. Löysin sitten jalkalampun, joka vaihtaa tämän tästä paikkaansa kuitenkaan sitä löytämättä. Tämä on lapsuudenkodin peruja ja vuodesta 1978 seurannut muutosta toiseen. Yritin sitä myydäkin, muttei kelvannut kellekkään.

Tänään päätin vielä kerran yrittää. Toinen syy oli se, että lukulamppuni putosi viime yönä ja polttimo meni sirpaleiksi. Sepä olikin väliaikainen klipsu-viritelmä, joka uhkaavasti oli jäämässä pysyväksi.

Vaihdoin jalkalamppuun valkoisen pellavakankaisen varjostimen - tai siis sen kankaan. Lampussa on kummallinen johtoviritelmä, joka on aina piilotettu kulloisenkin makuuhuoneen värisellä kynttilämansetilla. Kyllä!

Ensin kuvittelin keksiväni hienon vaihtoehdon virkkaamastani pöytäliinasta....






Ei, ei, ei sentään! Kyllä tuo pitsikausi on minun osaltani taakse jäänyttä elämää.

Uudessa kodissamme keittiö on tyyliltään moderni, mutta kyllä muualla taitaa olla enemminkin romanttista... Makuuhuoneessa tapetti jääköön kuitenkin ainoaksi kiehkuraksi.




Johdot oli kuitenkin pakko piilottaa ja löysin siihen tarpeeksi yksinkertaisen mansetin. Saa nähdä pystynkö elämään tämän viritelmän kanssa!

Yleensä yöpöytäni on kaaoksen vallassa. Kirjoja, lehtiä, kännykkää, tablettia jne.... Ainut, mikä on ehkä PAKKO olla tässä on rasvapurkki. Jos se ei olisi tässä, ei tulisi myöskään rasvattua (jalkoja). Päätinpä kokeilla DIY-juttua. Ompelin samaisesta pellavakankaasta ja lakanakankaisesta vuorista pullolle hameen. Näin sen tekstit peittyy. Kaunishan tuo ei silti ole?





Enpä tiedä. Mitä sinä sanot? Luovunko kuitenkin tästä lampusta? Mutta mitäs sitten tilalle, sillä joku lukulamppu täytyy olla...

Taidanpa katsella huomenna päivänvalolla uudestaan. Tuli mieleen, että mitä jos sittenkin vaihtaisi moderniksi.... alanpa katsella toisentyyppisiä valaisimia!
 
Remppa-Mervi

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Kaunista ja hyödyllistä

Tänään vessaa pestessäni havaitsin, että en ole kaikkia ostoksiani esitellytkään. Pienenpieni, mutta kaunis ja tarpeellinen on saippua-alusta, jonka ostin käsityömessuilta Tampereelta. Se on keramiikkaa ja harmaana sen ostin, mutta kyllä se ennemminkin vihertävältä näyttää.


Pitsivaihe on elämässäni ollutta ja mennyttä, mutta pieninä annoksina kelpaa. Toisekseen käytän yleensä nestesaippuaa, mutta kun muutossa löytyi paljon palasaippuoita, toki nuukana ihmisenä käytän ne loppuun.


Sitten on toinen "hankinta" joka ei ole kaunis mistään paikasta, mutta sitäkin hyödyllisempi. Eikä tämä ole edes oma, vaan lainassa. Koska olen lonkkavammainen, tavallisen korkuisen pöntön käyttäminen on tuskaa. Remontissa meille hankittiinkin siis korotettu pönttö, mutta sen lisäksi tarvitsen  vielä käsinojat. Tämä hökötys on lainassa terveyskeskuksen apuvälinelaanamosta ja saan pitää sitä vaikka lopun ikääni.

Suosittelen tällaista jokaiselle, jolla on hankaluuksia istuutumisessa tai ylösnousemisessa! Moni mummo ja pappakin hyötyisi korotuksesta, mutta aina ei tiedetä tai kehdata kysellä. Helpottaa elämää kummasti.



Aiemmin meillä oli varapaperirullat virkatussa telineessä, mutta se on nykyisellään vääränvärinen ja sitäpaitsi pitsinen, joten jouti pois. Kekkasin nämä autonrengasmateriaalista valmistetut kierrätyskorit, joille ei aiemmin ole paikkaa löytynyt. Nyt tämä yksi ainakin pääsi käyttöön. Aivan oiva tässä tarkoituksessa: kosteuden kestävä ja pestävä.


Näin se menee: kauneudesta joutuu välillä tinkimään, mutta toisaalta sitä voi viljellä hyvinkin pienissä yksityiskohdissa.

Mervi

tiistai 5. tammikuuta 2016

Lisää lämpöä?

Minä palelen. Vaikka sisällä on yli 20 astetta lämmintä, olen koko ajan viluinen. Varsinkin, jos istun ikkunan vieressä. Taitaa olla niin, että tämän talon vanhoista ikkunoista vetää.

Koska monen villatakin kanssa työskentely on hankalaa, aion hankkia lämpimät peitot jokaiselle tuolille. Pahinta paleleminen on keittiön ruokapöydän ääressä. Istuimeni onkin suoraan ikkunan edessä.

Eipä silti tuolini on muutenkin peittämisen tarpeessa.

Ostimme uuden kauniin ruokapöydän ja siihen kerrassaan mainiot tuolit.



Minä tarvitsen lonkkavikani vuoksi korotetun tuolin. Olen saanut isältäni seniorituolin, joka on kyllä käytännöllinen, mutta ruma.



Sisustussivuja seuratessani olen pannut merkille, että monet käyttävät keittiönkin tuoleissa lampaantaljoja. Aiemmin olen asiaa ihmetellyt, mutta nyttemmin ymmärrän, että halutaan lisää lämpöä ja tietenkin näyttävyyttä. Minäkin haluan paitsi lämpöä, myös peittää tämän ruman tuolin.
Pelkkä talja ei kuitenkaan riitä lämmöksi, vaan haluan oikein filtin, johon kääriytyä.

Muutaman kuvan etsin netistä:








Luulenpa, että peiton pitää olla mustavalkoinen tai harmaa. Vaihtoehtoja näyttää kyllä löytyvän.

Mervi