Pohjapiirros

Pohjapiirros

maanantai 2. marraskuuta 2015

Taulut osa I

Uusi kotimme suunniteltiin moderniksi. Mutta. Minkäs teet, kun kummankin vanhanaikainen sisustusmaku vaan pukkaa pintaan? Vaikka paljon laitettiin pois sopimatonta koriste-esinettä, huonekalua ja tekstiiliä, osa kuitenkin tulee väistämättä uuteen kotiinkin. Taulut on yksi esimerkki tästä.

Olen aika hyvin selvillä nykyaikaisesta sisustamisesta, kun jatkuvasti luen sisustuslehtiä, -blogeja ja facebooksivustoja. Sen mukaan seinälle ripustetaan - jos siis ripustetaan, usein laitetaan hyllylle nojalleen - mustavalkoisia kirjainjulisteita.

Rakastan tauluja, niiden runsaita kehyksiä ja sommitelmia. Mieheni ei laittaisi joka seinää täyteen, mutta minä kyllä täytän pienimmätkin seinäkaistaleet jollain taululla.

Luulen, että mukamas moderni kotini muuttui tyyliltään toiseksi, kun nämä "vanhanaikaiset" taulut tulivat mukaan sisustukseen. Vai mitä mieltä olet?

 

Olohuoneen sohvanurkkaa lähdettiin  "tauluttamaan" isolla merimaisemalla, joka taitaa olla ensimmäinen yhteinen tauluostoksemme parinkymmenen vuoden takaa. Se on aina ollut pianon päällä, mutta nyt kun ei piano enää mahdu huusholliin, se saa parhaan paikan sohvan yläpuolella.


Sommitelma muodostuu niin, että taulujen yläreunat ovat tasoissa. Lisäksi kaikissa tämän seinämän tauluissa on meri tai järvi teemana.


Tässä vasemmmalla olevan taulun on maalannut mieheni sisar Tarja Lamminen. Taulu kuvaa heidän kotorantaansa Kustavissa.



Pikkutaulu täydentää sommitelman.

Toiselle seinälle tuli maanviljelysaihe.

Alla olevassa kuvassa on perintötaulu, jonka kehyksistä pidän ehkä kaikkein eniten. Se sai kaverikseen teeman mukaisesti toisen peltoaiheisen taulun.


Tuo pallon mallinen jalkalamppu edustaa kyllä ihan eri maailmaa. Emme ole saaneet selville sen alkuperää. Olen sen saanut kierrätyskeskuksesta. Lienee jostain 60-luvulla ja sopii muuten huusholliin oikein hyvin, muttei ehkä noiden taulujen seuraksi?

Näin on saatu toinen puoli olohuonetta valmiiksi. Ensi kerralla lisää tauluja vähän erilaisilla sommitteluperiaatteilla.     Mervi.








3 kommenttia:

  1. En päässyt toisella puolella kommentoimaan. Aina kun uutta Pellavasydämeen ilmestyy, vierailen siellä. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mulla on tismalleen samanlainen meritaulu kun teillä onko sulla tekijästä tietoa mie yritin etsiä guukkelilla en löytänyt mitään. Nyt en muistakaan sitä ja en voi tarkastaa kun en ole kotona.

    VastaaPoista
  3. Punatulkkutaulu on herkkä teos, ja nämä kehykset eivät ole taululle eduksi, aihe sinänsä kaunis.

    VastaaPoista