Pohjapiirros

Pohjapiirros

torstai 7. elokuuta 2014

Pellavasydän hahmottuu

Neuvolatalon "remontointi" on saatu ensimmäiseltä osaltaan päätökseen. Liikepuoli alkaa olla valmis. Siellä ei tarvinnutkaan tehdä muuta kuin maalata seiniä. Nyt puitteet on valmiit. Mieheni on kasannut Tiimarista saamiamme hyllyjä ja niitä muuten riittää! Nämä huoneet on pienemmästä sivuhuoneesta, josta tulee käsityötarvikkeiden myyntitila. Ai niin, tässä huoneessa piti mahtua pitämään kursseja, mutta miten mahtaa olla - ei taida onnistua?











Minkähän kivan systeemin keksisi kankaiden esittelyyn?
Tällaienen söpö jakkara löytyi talosta



Mieheni on ehtinyt jo istuttaa kukkapenkinkin. Ruusuja ja jotain muuta...

Kaikissa talon ikkunoissa on tuollaiset kiinteät "laudat"

Tästä se lähtee, uuden Pellavasydämen elämä! Syyskuussa olisin toivottavasti siinä kunnossa, että pystyisin pitämään putiikkia auki edes muutamana päivänä. Oikeastaan isoin ongelma on "logistiikka". En pääse kotoa yksin lähtemään, eli minun pitäisi saada vaikeavammaisen taksikortti, jotta kulkeminen onnistuisi invataksilla. Maalaisjärjellä ajatellen sen pitäisi olla itsestään selviö, mutta mikä tässä maailmassa ja varsinkin viranomaisverkostossa on?

Pellavasydämen Mervi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti